Elämäni ihan ensimäinen bloki

Miten jouduin tähän, se hieman hämmentää. Elelen itsekseni ja tylsyys painaa. Ihan samoin kuin kuka tahansa ihminen, haen seuraa. Tällä iällä seuran saaminen ei ole ihan simppeliä. Siis lyhytikäistä ja yhdelle yölle sitä kyllä löytyy. Vaan kun puhutaan sellaisista ihmissuhteista jossa ajatuksena on vakava ja syvämietteinen kommunikointi, ollaankin jo lähellä utopiaa.


Netti, tuo ihmissuhteiden sulatusuuni ja nettirakkauden tyyssija, avuksi. Laitan ilmon ja mitä tapahtuu, ei hetkeen mitään. Alan tarkastella vastapelureiden profileja, en muuten kommentoi sen kummoisemmin niitä, tekisi mieli juosta karkuun. Olen liian laiska juoksemaan tai vanha noille. En jaksa esittää elämää suurempaa. Pitäkööt tunkkinsa, ihan niin kuin Arjaanneli blokissaan totesi. Häntä muuten saan syyttää että olen täällä. Vaikka syytön hän tähän on. Itse olen tilitykseni tarpeessa ja huomasin tämän voivan auttaa "puheripulissa". En jaksa höpistä itsekseni peilin edessä.


Miksi aikuisten ihmissuhteiden luonti on tehty niin jumalattoman vaikeaksi? Luodaan toisillemme paineita ja odotuksia. Pitää olla ulkonäköä, kesämökkiä, purjevenettä, urheiluautoa, sun muuta härpäkettä. Koulutus vähintään tohtoristasoista. Naisten täytyy olla älykkäitä (ei liian) blondeja, seksyjä, hyvin toimeentulevia, ei lapsia. Ikäkään ei saa olla yhtään yli neljänkymmenen. Hyi, hiivatti! " Mää en ala, tuumaisi Matti Näsä, Kummelissa.
Taidan jäädä poikamieheksi, jos en sitten löydä kaveria jonka kanssa voi olla oma itseni.


Terveys
Vuodenvaihteessa tunsin itseni kuoleman väsyneeksi ja haluttomaksi tehdä yhtikäs mitään. Tunnustan, oli päässyt paino karkaamaan kriittisen massan pahemmalle puolen. Tuntui kohinaa päässä, hengitys läähätti. Paineet suonissa tuntui olevan sitä luokkaa että 100 t tunkin olisi saanut pelaamaan vaikeuksitta. Ressi painoi, töiden ansiosta. Kiitos yrittäjäjyyteni. Mitäpä tekee minun ikäinen mies? Lääkäriin? Ei varmasti. Paitsi, tunsin lopulta sen olevan ainoa vaihtoehto. Ei olisi pitänyt kokeilla, meinaan terveyskeskusta. Menin ja tilasin ajan. Sain alueeni hoitajalle joka ilmoitti tutkivansa minut ja katsovan paineitani jonkin aikaa. Niin katsoikin ja otettiin jopa verikokeita. Lopulta komennettiin aamukymmeneltä kuulemaan tulokset. Kilttinä poikana painuin vastaanotolle varttia vaille. Odotin, hoitsu huuteli muita sisään, näki minut ja tunsi.


Odotin vielä vartin yli kaksitoista. Sen jälkeen en odottanut. Läksin kotiin ja lenkille. Se oli hyvä lekurireissu, sai minut liikkumaan. Massa on vähentynyt kohtuullisesti ja paineet tuntuvat hyviltä, ihan mitatenkin. Kyllä meidän on turha valittaa terveyskeskusten vaikutusta terveyteemme. Homma pelaa, vaikka systemit onkin hieman muuttuneet, itsehoidoksi.