Onnellinen?

Kyllä! Olen istunut partsilla koko illan ja nauttinut joka hetkestä. Aurinko on laskemassa pian. Olo on kuin olisi huomattavasti etelämpämänä. Kumpa olisi huomenna samanlainen keli. Musiikki mitä olen illan soitellut on Sarah Vaughanin ja nyt mennään lattareilla.
Mitä ihminen tekee tämmöisenä päivänä töllöllä? Tämähän on yhtä juhlaa!
Eläköön unelmat!

Helluntaimietteitä

Kesä tuli Järvenpäähän rytinällä. Lämpö huitelee päälle + 26. Onneksi tuulee hieman. Päivä jolloin ei pitäisi tehdä mitään. Hieman eväänsä leväyttää niin paita kastuu.
Yksi intohimoni, josta taidan olla melkoisen ylpeä on kukat. Niin hullulta kun se tuntuukin, niin taidan saada harjanvarrenkin kukkimaan. Väliin kämppä on muistuttanut viidakkoa. Onneksi olen saanut vähennettyä noita kasveja, hyvinkin maltilliseksi määräksi.
Parveke ja kesä, ne ovat minun henkireikäni, vaikka asunkin keskellä kaupunkia. Parvekkeella pitää olla sen oloista kuin olisi etelässä, on mottoni. Tänään kävin äiteeni kanssa hakemassa kesäkukat. Olen monta vuotta muorille hommannut äitienpäivä- ja synttärikukat näin kesänkorvalla kesäkukkina. Molemmat ovat järjestykseen tyytyväisiä. On oikeastaan kevään kohokohta kun saa valkata taimia. Yleensä olen puritanisti ja kokemuksen kautta oppinut, parvekkeellani auringon paahteessa viihtyy petuniat parhaiten. Samoin amppelissa petunia on yliveto. Ainoa mitä tarvitaan on vettä ja lannoitetta, molempia riittävästi. Niin ja se nyppiminen, petuniaa voi nyppiä, tai sitten ei tarvitse. Valkoinen petunia on ainoa missä ruskeat "raadot" häiritsevät silmääni.
Noh, nyt on kukat askeissaan. Verenpisaran lykkäsin vielä erikseen ruukkuun. Ihan kokeilumielessä, miten viihtyy paahteessa. Tuolit ja pöytä paikoillaan, Koffin varjo myös. Olo on kuin olisi taas etelässä. Kuuma kuin faan. Liikenne on hiljaista, sekään ei häiritse.

Hitsi kun tekee mieli Kreetalle. Menen katsomaan matkoja.

Rytmi

Olen sattuneesta syystä kuunnellut muutamia päiviä kreetalaista kansanmusaa. Nyt menossa on Senegalilaista Thomas Mapfumon musiikkia vinyyliltä. Mukana on perinnesoittimia, sormipiano ja skittaakin löytyy täältä. Samoin äsken meni lattaria yksi musta vinyylillinen.
Kaikissa noissa musiikeissa on yhteistä voimakas tunnelataus jonka artisti ja muusikot ovat saaneet aikaiseksi. Samoin se voimakas rytmiikka mitä niistä löytyy. Lyriikka on laulettuna, vaikka sanat onkin mystiikkaa, voimallista. Jotain sellaista mitä ei valitettavasti modernimmasta musiikista hevin löydy.

Aloin miettimään miten musiikki ja rytmi vaikuttaa meihin. Lapsena ennen syntymää olemme saaneet valtavan rytminimeytyksen äitimme sydämmenlyönneistä. Tuon huomaa hyvin pienillä alle vuoden ikäisillä muksulla. Vaikka ei kävellä osata, niin peffa alkaa heilumaan musiikin ja rytmin tahdissa. Ja se ei taatusti ole opittua. En ole vielä tavannut sellaista ipanaa joka ei tuota tee.

Nuorena ihmiselle musiikki tuo yhteisöllisyyttä ja sillä korostetaan identiteettiä. Silläpä musiikki merkitsee hyvinkin paljon nuorille(oliskos vieläkin toivoa etten ole ikäloppu). Samoin he ovat se suurin markkinoinnin kohde. Hyvä ostajakunta.

Miksi ihmisille aikuisuudessa sitten käy niin että musiikki katoaa? Onko kyse liian suuresta annostuksesta nuorena, vähän niin kuin oluen kohdalla? Kiitti ei minulle enään? En oikein jaksa uskoa.
Taitaa kyseessä olla elämän rytmi. Olemme rytmittäneet elämämme niin ettei jakseta kuin puoleen väliin. Aamusta alkaa homma kellon soitolla. Sitten pitää rytmittää aamutoimet muun perheen kanssa. Rytmittää aamusta asti töissä työyhteisön vaatimusten ja aikataulujen mukaan. Liikenne on varsinaista letkajenkkaa, rytmitä itsesi siinä töihin ja takaisin kotiin. Tämän jälkeen perhe on rytmittänyt sinut, ruoanlaittoon, autokuskiksi, huoltajksi, valmentajaksi. Kaveritkin yhteisessä joukkuelajissa on rytmittänyt sinut sisään peliin. Kun kaiken jälkeen saavut kotiin niin perhe kyselee hyvin rytmikkäästi ja sulassa sovussa toisistaan välittämättä, missäs olet luuhannut.

Nauti tuollaisen hektisen ja kiireellisen elämän aikana edes vähän rytmimusiikista. Kun pinna palaa jo puhelimen soidessa. Tämän takia ihmiset eivät halua kuulla musiikkia, vain hiljaisuutta.
Väärin, sanon minä. Musiikki on edelleen meille jokaiselle se joka saa mielen liikkeelle ja luo tunteita. Kuten edellinen kirjoitus minulle.
Asiaa voi jokainen testata ajattelemalla ihan jokapäiväisiä biisejä. Otetaan esimerkiksi kaikille tuttu laulu, miettikää hieman sanoja ja kirjatkaa mitä se tuo mieleen. Voipi olla ylläri.
Suvivirsi. Taitaa tulla omat kouluajat mieleen? niin hyvällä kuin jollain muullakin.
Häämarssi. kommentoikaa ihan itse.
Porilaisten marssi. Urheiluhulluille sillä on ihan oma merkitys.
Joulupuu. Tämä on oma suosikkini. Vaikka en ole suoranainen jouluihminen.

Siis, musiikki vaikuttaa meihin. Se luo mielikuvia. Tuo mieleen muistoja. Se luo tunteiden koko kirjon, surusta mielihyvään.
Ihmiset, miksi te ette kuuntele musiikkia? Vaikka ihan pieninä annoksina, rauhassa. Yksi, kaksin, vaikka hieman isommalla porukalla. Musiikki rentouttaa. Se on parempi ja halvempi keino kuin 10 psykiatria. Musiikki ja sen rytmi on kuitenkin osa elämäämme.

ps. Nyt menee Kenialaista ja itä-arkikkalaista musiikkia. Kunhan ilta ehtii taidan siirtyä tuonne etelä-ameriikkalaiseen. Jospas voisi irtautua hetkeksi kreetenmatka ajatuksista, vaikka vaikeaa se on.

Olotila lll

Loma?

Taas oli olo kuin olisi pimppari tökännyt persuksiin. Ja miksi? Kävin keskustelua soittimesta nimeltään liira. Omasin joitain epämääräisiä mielikuvia asiasta, toiset hieman vierestä ja toiset ihan kohteeseen. Olen varsinainen törppö jonka kuuluisi potkia itseään persuksille kerran joka kadunkulma ja vielä keskellä kortteliakin. Oppisin pitämään kituseni kiinni, enkä olisi suunapäänä kyselemässä tyhmiä. Tai ei kysymys sinänsä ollut tyhmä. Kysyin vain mikäköhän tuo kyseinen soitin on. Sain selvät vastaukset ja jopa käyttöohjeet nuotituksen muodossa. Jälkimmäinen olikin sitten hebreaa tai siis tässä tapauksessa kreikkaa meikäläiselle.

Perfektionistina en tyytynyt haaleisiin mielikuviin saatika epätietoisuuteen. Taas tulee se tunne jotta anna palaa Kalle, hanuri odottaa. Marssin itseriittoisena hovihankkijani Lehtisen Emun luokse Viiskulmaan Digeliukselle kysymään jotta olisikos tietoo? Ja jos Emulla ei ole, niin sitähän sitten ei ole.
Herra meni kätköilleen ja tuli naama totisena takaisin ja sanoi, ei ole. Ennen oli, vaan meni Ylelle, nyt ei ole, tilataan. Ja taas herra pyörähti kannoillaan kuin samanniminen lintu. Painui uudelleen kätköilleen ja huhuili kuin lehtopöllö, jotta nyt löytyy, nyt löytyy, takuukamaa.

Hetkinen vain, keskeytän pienen teknisen persuksillepotkintaoperaation ajaksi!

Tuossa vaiheessa kun olisin hilpaissut ulos Fredalle ja mennyt High End Studiolle ostamaan vaikka Orpheuksen äänirasian levariini, olisin päässyt halvalla.
Juu, ei, kun pitää olla utelias ja tyhmä. Menin ja sanoin Emulle, loistojuttu otan sen, paas pakettiin. Ja taas on pakko toistaa itseään persuksille.

Suurin virhe oli pistää se auton soittimeen. Sen jälkeen homma olikin totaalisesti poskellaan. Minä, raavas yli satakiloinen köriläs, melkein itkin. Ne sävelet mitä kuulin toivat mieleeni villitimjamin tuoksun, meren suolaisen tuoksun, kaskaan laulun. Niissä sävelissä oli latautunut kylien hiljainen puurtaminen. Auringon paahde vuorten paljaisiin rinteisiin. Satojen vuosien perhesiteet ja liitot kuului siellä. Historia, eilinen, nykyisyys ja tulevaisuus painoi säveltä. Ja se voima oli kuin murtuva aalto rantaan.

Levy pitää sisällään Kreetalaista liiramusiikkia. Jos kuka on käynyt Kreikassa tai Kreetalla, niin tietää mitä on se musiikki joka soi kaikkialla. Tämä ei ole sinne päinkään. Mukana tässä on kitara ja sen voima liiran herkkyyteen tekee mahtavan kontrastin. Psarantonisin soitanta ja laulu kertovat ikiaikaisia tarinoita Kreetalta.

Niin ja arvatkaas mihin tekee mieli lomailemaan. Falasarnan hiljaiset hiekkarannat, turkoosi vesi. Psiloritis taivaan rannassa, istut tavernassa kreikkalainen kahvi nenän alla. Kiire ei mihinkään. Katselet vanhoja arvokkaita rouvia jotka vetävät perässään ostoskärryjä markkinoilta. Kärryt pursuavat vihanneksia, salaatit tursuavat kassista, ikään kuin pois haluten. Voit melkein haistaa illallisen.
Tässähän tulee nälkäkin. Ja jano, kreetalainen viini, kevyttä, juuri ilmastoon sopivaa.
HETKIII, jo kipu jelppi.

Tahtoo lomalle! Pirkale että pitikin kysyä!
ps. levy soi koko ajan taustalla kun kirjoitin tätä, älkää kysykö miksi.

Ja ihmiset väittävät ettei musiikki merkitse heille mitään, minulle ainakin. (auts)

Olotila ll

Olen illan ihmetellyt itseäni ja suhdettani telkkariin / nettiin / musiikkiin. Miksiköhän hallitus menee ja muuttaa tv-luvan veroluontoiseksi maksuksi? Esiintyvien ja tuottavien artistien korvausajalle taas ei lotkauteta korvaakaan. Nettiinhän pitäisi laittaa julmettu pääsymaksu. Ainakin sillä saisi rajoitettua ihmisten, lue minun, roikkumista täällä.

Kummallista miten telkun vanhat ohjelmat ja ikuiset uusinnat saavat meikäläisen pitämään lootan kiinni. Samoin nettifoorumeilla, jos ei mitään uutta sisältöä, niin ei paljon kiinnosta notkua täällä. Musiikki sitävastoin, mitä vanhempaa , sen parempaa. Nämä nykyneidit, Madonna (saman ikäinen kanssani), PPM ( vai mikä se oli ) ja muut vastaavat pop-musiikin edustajat, eivät herätä mitään intohimoja. Sarah Vaughan ja Lady Day, herranen isä, miten sydän sykkii. Parhaillaan Stan Getz puhaltelee foniinsa ja tuo se on terapeuttisen rauhoittavaa. Siis musiikissa on minulla näemmä toiset arvot kuin töllössä ja netissä.

Se taitaa olla sama kuin kirjallisuudessa. Toki on loistavia romaaneja tullut ja tulossa koko ajan. Vaan parempaa seikkailukirjaa ei olekaan kuin, Seitsemän Veljestä. Dumasin Muskettisoturit ja Monte Criston Kreivi saavat edelleen pikkupojan seikkailuhengen esiin. Antiikin yksi helmistä on Kyyroksen Sotaretket, kirja jonka voisi lukea kerran kuukauteen. Samoin on muidenkin antiikin kirjojen kanssa.

Juomien suhteen on sama. 10 v. Laproaigh, on hyvää. Vaan kun lasiin kaadetaan saman tislaamon Quarter Cask, niin johan alkaa maailma olla mallillaan. 30v. Balvennie on yksi parhaista jalojuomista.

Hmmmmm... Pitäisikös tässä huolestua, taidan itsekin tulla vanhaksi. No, kippis sille!

Olotila

Olen ollut varsin alamaissa. Käyrä on kiertänyt melkoisissa korkeuksissa. Paineet on olleet jokapuolen melkoiset, työ-, raha-, ihmissuhde- ja harrastusrintamilla. Olen mennyt kuin viimeistä päivää. Ja olokin on välillä ollut kuin mentäisiin viimeistä päivää. Kirjoittaminen ja kaikkinen luova ajattelu on ollut lukossa. Onneksi olen viikonlopun aikana saanut oloni kasaan. Harrastukseni, musiikki, on tuonut hirveän määrän hyviä kavereita. Taas oli eilen sellainen päivä jolloin jengiä oli luonani. Pidettiin hauskaa ja kuunneltiin hyvää musaa.
Aamulla heräsin ennen kuutta ja pohdin syksyn projekteja. Pitäisi pitää tunnin esitelmä aiheesta. Miten saisi ihmiset heräämään ja ymmätämään musiikin merkityksen. En ole ristiretkellä, en, koitan vain luoda hyviä fiiliksiä. Tuo alla oleva on ikään kuin alustusta esitelmälle. Iski pakottava tarve saada kirjattua talteen tuo. Makasin sängyllä ja näin tuon episodin silmissäni, ikään kuin elokuvana.
Niin se aihe, musiikki sisustuksena ja tunnelmantuojana.

Mitä musiikki perimiltään on meille?

Musiikki on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Musiikki on aina nivoutunut tekemisiimme ja tulee nivoutumaan. Sen merkitys on ihan yhtä tärkeä kuin ravinnolla ja unella. Musiikki on voima jolla on kaadettu hallituksia ja jopa hajoitettu valtioita, kuten heimoveljemme tekivät taannoin.
Musiikki on osa identiteettiämme, se ikäänkuin personoi meitä. Näin ainakin ennen. Nykyisin olemme hienokseltaan hukkaamassa persoonallisuuttamme. Menemme massan mukana, musiikista on tullut taustamusiikkia ja -hälyä. Sääli, sillä sen merkitys on kuitenkin suurempi ihmiskunnalle ja meille jokaiselle. Kunhan vain osaisimme kuunnella sitä rauhassa.

Miten oli ennen?

Ihmiskunnan aamunkoitossa musiikki oli läsnä luonnostaan. Mennään ihan alkuajoille asti, sinne ensimmäisten luolamiestan luoliin. Katsellaan ikään kuin turistit sivussa ja kuunnellan mitä tapahtuu.

Aurinko on juuri laskemassa ja klaanin miespuoliset saapuvat uuvuksissa metsältä luolaan. Jokaisella raskas taakka olkapäällään, on hirveä, joka saatiin pyydystettyä ajamalla kalliolta alas. Parilla hemmolla on matkassa jykevä lasti risuja ja oksankarahkoja. Joku raahaa piikivenmurikoita. Yhdellä sitävastoin on taipuisia ja jäykkiä vesoja joista on ilmiselvästi tulossa aseita, jousia ja keihäitä.
Klaanin matroona on juuri saanut kyteneen hiilen hehkumaan ja virittelee nuotiota valmiiksi hirvipaistille. Leppoisa tunnelma kaiken kaikkiaan. Sapaelihammastiikerikin karjahtelee pimenevässä metsässä. Alkaa sataa ja ukkonen tuo oman sähköisen tunnelman.

Eräs miehistä alkaa veistämään kivenmurikasta kirvestä, klak kuuluu, klak klak, klak. Tasainen rytmikäs kalke täyttää luolan. Jokunen hioo seipäiden kärkiä kiveen, väliin paahtaa nuotiossa ja taas hiotaan, shhuuss, shuuss, pistää seipäät. Nuotion vieressä vanhempi luolahemmo venyttää hirvenjännettä jousikaaren selkään. Jänne selvästi addektoi miestä, onhan hän keksinyt ihan uuden superaseen. Dojong, panee jänne, dojong. Kaveri tuntuu miettivän, hyvä peli, vaan mihinköhän sitä voisi käyttää. Miettiessään räplää jännettään, dojong, dojong.
Luolan täyttää rapsakka tekemisen meininki. On ääntä ja melskettä. Ukkonenkin paukuttaa omiaan väliin.

Klak, klak, shuuss,klak, djong, klak djong shuuss. Ja biitti on syntynyt. Matroonakin havahtuu harmooniseen melskeeseen ja hihkaiseen omiaan mukaan. Selvästi komentaa jannuja tekemään työnsä, jotta saavat sapuskaa.
Kuulostaa, meidän ulkopuolisten korvaan kovinkin tutulta. Beibe, beibe, tee duunis, tee duunis. Beibe, beibe, ruoka odottaa, ruoka odottaa. Ja kas, tuolla rytmikkäällä äänellään meillä on maailman ensimmäinen bluesartisti ja vielä naispuolinen. Ompa harmoniaa ja rytmiä luolassa.

No, kun keräilytaloudessa eletään ja syödään mitä saadaan, niin joskus ruoka tökkii. Tuolla nurkassa oli nuori pitkähiuksinen uros nauttinut pikkunälkään snaksina jotain punaista herkkusientä, vaikeahan heidän on niitä tuntea kun sienikirjat tulevat 20 000 vuoden päästä.
Kaverilla on selvästi alkanut pakki vaatia pihanperällä käyntiä. Jannu alkaa omituisesti hoippua ulos luolasta. Sinne katoisi hämärään huojuen, toivottavasti tigru ei syö. Seuraamme katseellamme huolestuneena pihalle ja kas sieltä hän palaa. Herran kävely on varsin hoippuvaa, mitä lienee syönyt. Oho, no nyt hän on turvallaan punaisessa savikossa.
Kaveri tulee luolaan. Saviset jalat pistävät läps, läps. Oudosti herra tihrustaa käsiään jotka ovat paksussa savessa. Tuntuu ajattelevan jotta mihin nämä pyyhkisi. Hetken mietittyään lykkää nuotion viereen seinälle räpylänsä ja putsaa siihen. Jäipä komeat kämmenen kuvat tuumi jannu ja toistaa homman. Koko ajan saviset jalat läpsyvät, läps, läps.

Kovasti heimon naaraspuoliset ovat innoissaan tuosta läpseestä. Se ikään kuin korostaa noita työn ääniä ja matroonan komentelua. Neidot painuvat itsekin pihalle saveemaan jalkansa ja eikun nuorukaisen ympärille matkimaan herran liikkeitä. Kas ensi disko on syntynyt.

Matroona hirvenpaistin yli katselee ja porukalle komentojaan huutelee. Samalla kämmenen jälkiä ihailee. Oi,ompa kodikasta, tuntuu ajattelevan. Tuntuu kuin salama olisi sisällä välähtänyt kun rouva saa ajatuksen ja pihalle kipaisee. Noukkii kouraansa savea punaista ja mennessään tikun maasta mukaan sipaisee. Tuon näyn ikuistan hän ajattelee ja alkaa seinään tikku-ukkoja piirustaa. Tanssivia nuorukaisia keihäineen. Pää kallellaan kuvaa katselee ja tuumaa itsekseen. Hirven tuohon vielä sipaisen, onhan bileiden menukin näytettävä. Ja näin luolaansa ensimmäisen sisustuksen tekaisee. Ja kaikki tahdissa musiikin psykedeenisen.


Mahtoi olla hurjat nuo ensimmäiset rockbileet, siinä on kipinät sinkoilleet piikivestä. Kuinkahan on asiat tänään?


Matti Meikäläisen paritalossa Espoossa on ollut tunnelma hieman kireää. Isäntä on kolmatta viikkoa itsekseen rustannut luolassaan, eli autotallissaan, Harrikkaa. Pakko saada keväthuolto tehtyä, pääsee viimein baanalle. Nuoret ovat kärttäneet Pleikkariin uutta peliä jo viikkotolkulla. Rouvalla meinaa hermot mennä. Seinätkin pitäisi maalata. Ja tuo punainen sohvakin on ihan out.
On huolet ihan toista kuin luolamiehillä. Ei silittäminenkään luo kovin harmoonista rytmiä elämään tuumaa rouva. Jotain pitää tehdä ja nopeasti, muuten hajoan, tuumii hän ääneen.

Kampaajalle silpaisee rouva. Samalla reissulla poikkeaa Tapiolassa Stokkalla ja puodissa. On hänelläkin kantamukset mahtavat, kuin luolahemmoilla konsanaan. Hirveä, punkkua, bataattia, tuoksukynttilää ja kimppu neilkoitakin on. Kiireellä autolleen kiirehtii.
Hirvi uuniin ja paikat syyniin. Nyt ukko viekoitellaan rouva tuumii. Punkkua, kukkaa, verkkosukkaa kuumaa. On nyt rytmii, löytyy biittii, kun rouva puuhaa. Nyt on tosi kyseessä. Sohvakin saa uuden tyynyn. Varo mies, sinua kohta viedään.

Kaikki on valmista tuumii rouva ja sukan saumaa oikoo. Herra on saunas ja raikkaana kohta luokseni tulee. Kynttilän sytytän jo ja viinin kaadan. Paistikin on valmis. Mitähän vielä? Joo, valot ja musiikki! Musiikki? Heeetkiineen, mistähän sen laitan. Taisin panna laitteet kierrätykseen viikkoja sitten. Nyt, mietitään, eihän tämä näin voi olla, romanttista pitää saada.
Apua, rouva tuumii ja littutelkkarin aukaisee. Huh, täältähän tulee Madonnaa, saa kelvata.

Puhdas, suorastaan herkullisen raikkaana saapuu herra saunasta. Vaimolla syttyy. Ihanaa, viimein meitä onnistaa. Herra sohvalle istahtaa. Tyynyn lattialle altaan nostaa. Kulta, oi ihanaa, olet kultainen. Tämä kaikki minua varten. Kulta, toisitko kylmän oluen, viini ramasee. Käännä kanavaa, katson fudismatsin eilisen.

Jotta, se siitä nykymusiikin puutteesta! Jospas ihmiset oivaltaisivat, musiikki on muutakin kuin hälyä, se on elämää, se on tunnelmaa, puhdasta unelmaa.